Suurlähetystö tiedottaa 21.2.2005
Suomi-päivät Lääne-Virumaalla
Suomen suurlähetystön koordinoimien Suomi-päivien tapahtumat
levittäytyvät tänä vuonna Lääne-Virumaalle toukokuun lopussa.
Ympäristöpainotteisten päivien tähtivieraaksi Kundan satamaan
saapuu
öljyntorjunta-alus Hylje.
Suomen suurlähetystö on panostanut Suomi-päiviin jo viitenä
keväänä Viron eri maakunnissa. Päivistä on muodostunut tehokas
tapa tiivistää Suomen ja Viron välisiä suhteita monilla
tasoilla. Päivien ohjelma on ollut yleensä laaja ja monipuolinen,
ja samaa perinnettä jatketaan myös Lääne-Virumaalla.
Päivät avataan 18. toukokuuta komeasti Rakveren uudella
keskusaukiolla, jossa nähdään muun muassa oikeita muumeja
Naantalin Muumimaailmasta ja kuviomarssiva Ratsuväen
perinnesoittokunta Lappeenrannasta.
Ympäristöaiheiset tapahtumat keskittyvät Väike-Maarjaan sekä
Kundan rannikkokaupunkiin, jonne öljyntorjunta-alus Hylje saapuu
nelipäiväiselle vierailulle esittelemään suomalaista
ympäristöosaamista mm. koululaisryhmille eri puolilta maakuntaa.
Kundassa järjestetään myös öljyntorjuntaan ja yritystoiminnan
etiikkaan keskittyvä konferenssi.
Väike-Maarjan pelastuskoulu järjestää
Kuopion Pelastusopiston
kanssa yhteisseminaarin, jonka lisäksi koulut esittelevät
yleisölle ympäristöonnettomuuksiin liittyviä pelastustoimia. Simunassa järjestetään nuorten vesileiri, jonne on tulossa
osallistujia myös Suomesta. Väike-Maarjan ja Rakveren
luontoilloissa keskustellaan mm. luontokuvauksesta ja
luonnonsuojelusta.
Suomi-päivien seminaareissa pohditaan muitakin ajankohtaisia
ongelmia: Tapalla keskitytään aluehallinnon haasteisiin ja
Rakveressa elinkeinoelämän kehittämiseen.
Kulttuurin anti runsas
Kulttuuritapahtumista valtaosa sijoittuu Rakvereen, ja annin
runsaudesta ovat pitkälti vastuussa ystävyyskaupungit Lappeenranta,
Lapua ja Nurmo. Luvassa on muun muassa jazzkonsertti
Jukka Lumpeen kvartetin ja laulaja-viulisti Heidi Piiralan
voimin.
Nukketeatteriesitys ja lasten sirkus kiertävät myös
maakunnassa.
Rakveren teatteri esittää Suomi-päivillä Pirkko Saision
Tunnottomuus-näytelmän kauden viimeisen näytöksen pe 20. toukokuuta klo 19.
Näytelmä on saanut virolaisilta kriitikoilta varsin ylistävät arvostelut.
Suomen suurlähetystö suosittelee! Lippuja voi varata numerosta +372-32-95444 ja ne voi lunastaa myös
maksamalla Rakveren teatterin pankkitilille, Hansapank 221026585948,
Ühispank 10220041571012 (Lisätiedot: Triinu Sillaste, Rakvere Teatri,
administraator-projektijuht, +372-32-95453, projekt@rakvereteater.ee,
www.rakvereteater.ee).
Rakveren teatterin pienessä salissa nähdään sekä uusia
suomalaisia elokuvia että Kaurismäen vanhoja. Lukuisista
näyttelyistä mainittakoon kolttasaamelaisista kertova
valokuvanäyttely, joka on esillä Kaupungingallerissa ja
suurlähettiläs Aarne Wuorimaan Viro-valokuvat Rakveren
museossa.
Rakveren pääkirjaston satsaus Suomi-päiviin on vahva.
Kirjailijamatineassa halukkaat tapaavat kirjailija
Sofi Oksasen.
Lastenosastolla tapahtuu päivittäin monenmoista jännittävää.
Kirjastonhoitajien koulutustilaisuudessa Rakveren ja Lappeenrannan
kirjastoväki pohtii yhdessä internetin käyttöä lasten
tutustuttamisessa kirjastoihin.
Suomi-iltamissa perjantaina 20.5. on tarkoitus kertoa
porovitsejä ja elvyttää maiden välistä tietokilpailuperinnettä
Naapurivisan hengessä. Rakveren
teatterissa taasen tarjotaan
lauantai-illan huumaa ja maiden välistä
populäärimusiikkiyhteistyötä nuoremmalle sukupolvelle.
Päivät huipentuvat lauantaisiin markkinoihin ja
kuntoilutapahtumaan Rakveren uuden urheiluhallin liepeillä.
Ohjelmassa on muun ohella suomalaiskansallisia perinnepelejä ja saappaanheittoa.
Päivien järjestelyissä ovat suurlähetystön lisäksi mukana
Suomen Viron-instituutti, Rakveren kaupunki, Kundan kaupunki, Tapan
kaupunki, Lääne-Virumaan maakunta ja paikallinen
inkerinsuomalaisten seura. |