AGRICOLA2000
Tartus 7.4.2000
Perjantaina,
7. huhtikuuta 2000 järjestettiin Tartossa viidennen
kerran AGRICOLA - suomen kielen ja kulttuurin
koululaiskisa virolaisille peruskoulussa tai lukiossa
suomen kieltä opiskeleville. Lukuvuonna 1999/2000
opiskelee suomea 1359 oppilasta 33 koulussa, lisäksi
opiskelee 2491 nuorta suomen kieltä 28
ammattikoulussa.
Suomen
kielen ja kulttuurin koulaiskisan järjestivät tällä
kertaa Suomen Viron-instituutti, Tarton yliopisto,
Tallinnan Kasvatustieteellinen Yliopisto, Viron
Opetusministeriön alainen suomen kielen aineneuvosto
ja Suomen Tallinnan suurlähetystö. Kilpaan
osallistui tänä vuonna 27 peruskoulun ja lukion
oppilasta 15 koulusta, 11 poikaa ja 16 tyttöä. Kisa
muodostui 12 tehtävästä (kielioppi, sanasto,
Suomen kulttuuri ja tarinan kirjoittaminen sekä
kuullunymmärtämisestä ja keskustelusta).
Mahdollista oli saada 175 pistettä, voittaja sai 164.
Palkinnot
jakoi Suomen suurlähetystön ministerineuvos Nyyrikki
Kurkivuori. Kesälukioseuran
kielikurssimatkan Suomeen saivat Margot Holts,
Lauri Ivask, Kristiina Rea, Lauri Jurov, Kaarel Aus ja
Kristina Suviste. Muut kilpailussa
menestyneet palkittiin suomenkielisillä kirjoilla ja
lehtien vuosikerroilla.
Kilpailua
tukivat Suomen opetusministeriö, Pohjoismaiden
ministerineuvoston tiedotustoimisto, Otava,
Selkouutiset, Yhtyneet Kuvalehdet, Helsinki Media,
Fazer Eesti ja Tarton olutpanimo.
Päivän
ohjelmaan kuului myös ÄOL:n hallituksen
puheenjohtajan Tuula Uusi-Hallilan suomen
kielen oppitunti. Lisäksi Viron Kansallismuseossa järjestettiin
suomenkielinen opastuskierros.
Suomen
kielen kilpailun järjestelyistä vastasi Suomen
Viron-instituutin Tarton osaston kulttuurisihteeri Järvi
Lipasti: Vanemuise 19, EE-51014 TARTTO,
VIRO
tel. (27) 427319, fax -427097, Jarvi.Lipasti@finst.ee