Virossa puhutaan edelleen paljon suomea, mutta sen asema ei enää ole samalla lailla itsestään selvä kuin takavuosina. Englannin kieli on muuttunut monille yhteiseksi kieleksi. Suomea opiskellaan nyt hieman yli 50 koulussa. Näihin kouluihin haetaan nyt suomalaisia kummeja, jotka voivat olla vapaaehtoisesti tukemassa suomen opetusta vaikkapa käymällä kylässä kouluissa.

Kummi voi käydä koulussa itse tai tuoda sinne vieraita, jotka kertovat itsestään tai työstään sekä kulttuuristaan. Yksi mahdollisuus tutustua on myös työharjoittelu suomalaisessa yrityksessä tai yhteisössä.

Kummi voi olla myös linkki Suomeen tai suomalainen asiantuntija. Tähän kaikkeen ei välttämättä tarvita rahaa, vaan enemmänkin tahtoa ja hiukan aikaa. Kummikoulujen etsimisessä auttaa Suomen Viron-instituutti.

Pienikin teko, vaikka vain pari vierailua vuodessa, voi olla tärkeä innostaja niin opiskelijalle kuin opettajalle. On tärkeää huomata, että opiskelusta on konkreettisesti hyötyä. Ennen kaikkea se on yhteisyyden vahvistaja, mikä on globalisoituvassa maailmassa yhä tärkeämpää.

 

Yhteystiedot:
Viia Väli
viia.vali@finst.ee